sunnuntai 8. helmikuuta 2015
tiistai 3. helmikuuta 2015
Kiireinen arki!
Ajattelin että kun työkuviot loppuvat on päivällä aikaa katsoa lempisarjoja ja nukkua!
Todellisuudessa juoksen ympäriinsä tekemässä kaikkia rempallaan olleita asioita ja ennen kaikkea raahaan toisen skidin eskariin kotimme viereen ja toisen kaverin kuljetan joka aamu Vuosaareen.
Ensimmäisestä virallisesta vapaapäivästäni vietin julkisissa kulkuneuvoissa ison siivun ja kotona ehdin ennen eskarilaisen hakua olla ruhtinaalliset 10 minuuttia!
Ystäväni joka on jo hetken etsinyt itselleen sopivaa työtä sanoi että myös työn hakeminen päivittäin käy työstä!
Missä on se kuuluisa paheksuttu -se vaan makaa kotona kun sen lapset on päiväkodissa!?
Minä tahdon sen!
Tahdon olla se äiti josta puhutaan pk:n pihalla kun se tukka pipon alle piilotettuna tulee lastaan noutamaan.
Se joka ei saanut koko päivänä pyjamahousuja jalastaan!
Vai onko vielä liian aikaista?
Viime yönä ompelin Mimolle tarpeeseen.
Collarihousut ja paidan. Niistä tuli kuulemma juuri sellaiset kun neiti toivoikin.
Olen vuosien varrella ommellut ja ostanut kirppisvaatteita sujuvan sekalaisesti ja nyt ajattelin taas panostaa itse tekemiseen.
Melkein 7v on kiitollinen tilaaja.
Enää toiveisiin ei sisälly utopistiset elementit kuten siivet tai viitat.
Vaatteen pitää olla kivannäköinen, ei liian lapsellinen ja mukava päällä.
Paita toteutettiin trikoosekoitteesta jossa on glitteriä ja Pantterihousut neuloksesta. Molemmat löytyivät Eurokankaan palalaatikoista. Hintaa kankaille tuli noin 18e .
Lempimerkeilläni on myynnissä nyt paljon saman sävyisiä kuoseja ja kankaita joista on helppo hakea inspiraatiota.
Koskahan saan ommella päivällä, kun on monta tuntia aikaa ihan vaan itselle?! :D
keskiviikko 28. tammikuuta 2015
Kannattiko?
Tänään taputeltiin pakettiin yritykseni viimeisen neljän vuoden ajalta.
Pidettiin viimeinen kokoontuminen halukkaiden kanssa ja nostettiin symboolinen ja kuohuva pieni malja menneille ja tulevalle.
Aloitin oman yrityksen vappupäivänä vauva kainalossa 4 vuotta sitten.
Jälkeen mietittynä minkälainen imbesilli ottaa oman yrityksen vastuulleen vauva-arjen keskellä?!
Minä, koska koin sen tärkeänä ja tarpeellisena yrityksenä asuinalueellani !
Kahdessa viikossa tein suunnitelmat, aloitin markkinoinnin, surffasin sosiaalisen median kaikilla aalloilla, juoksutin ystäviä ja tuttuja liimailemassa mainoksia, kasasin paikan ja teippasin yritykseni nimen ikkunoihin!
Kun kaikki oli valmista olin ylpeä ja valmis kaikkeen mitä Piilo mukanaan toisi!
Ensimmäisen viikon paikat olin myynyt innokkaille ystävilleni, koska halusin että ensimmäinen Piiloon astuja näkisin mikä potentiaali siinnä piilisi ja tahtoisi tulla myymään ja ostamaan!
Seuraavalta viikolta kaikki rullasikin itsestään.
Tänään "hautajaisissa" halasin ihmistä joka oli Piilon ensimmäisellä viikolla myyjänä ja myös viimeisellä ennen joulua.Paremmalta kuin mikään palaute tuntuu Piilo on saanut olla neljä vuotta osa jonkun elämää.
Vuosiin mahtuu paljon muistoja.
Pois muuttaneet asiakkaat kävivät Helsingin lomillaan, lapsia syntyi ja niistä kasvoi koululaisia.
Ihanalta tuntui viimeisenä sunnuntaina, kun äiti jonka odotusta olin seurannut tuli näyttämään vauvaa vielä ennen sulkemista. Olisinpa pystynyt esittämään paremmin kiitokseni näistä vuosista hänelle itselleen.
Joskus kun on ollut oikein väsynyt on saanut iloa pienistä kohtaamisista. Aina on voinut sanoa reilusti vaikka että -nyt on ihan paska päivä! Kukaan ei ole pitänyt sitä huonona asiakaspalveluna vaan aina on saanut vertaistukea ja juttuseuraa.
Parhaimpiin muistoihini lukeutuu intialainen nainen joka vauvan saatuaan saapui huonosti englantia puhuvan miehensä kanssa ostamaan rintapumppua.
Myin samanlaisen kun itse omistin ja kehuin laitetta.Viikon päästä pariskunta saapui kertomaan ettei pumppu toimi! Käänsin venttiilin oikeaan asentoon ja näytin uudelleen miten alipaine muodostetaan.
Kiitelleen pariskunta poistui vain tullakseen seuraavana päivänä takaisin hätääntyneen näköisenä kun pumppu ei edelleenkään suostunut toimimaan.Pariskunta näytti vauvaa ja pumppua ja mietin kuinka voisin heitä auttaa kun yhteinen kielikin oli hiukan niin ja näin!
Johdatin naisen kädestä pitäen takahuoneeseen jossa istutin kauniiseen Sarin kaltaiseen huivimekkoon pukeutuneen naisen vessanpöntön kannelle ja tempaisin kassista oman samanlaisen rintapumppuni! Nostin paidan ylös ja näytin itse miten maitoa pumpataan niin että se parhaiten valuu pitkin trumpetin oloista torvea. Nainen toisti perässä tekemiseni ja se riemun ilme kasvoilla kun maitoa alkoi valua pulloon on jotain mikä säilyy mielessäni aina!
Katso! Katso! Kiitos!! -nainen sanoi ja jätin hänet täyttämään pulloa vessan rauhaan.
En tiennyt mikä yhteinen kieli olisi ollut enkä tohtinut tarttua toisen rinnuksiin , mutta tunne että tässä nyt ollaan jollekkin tärkeän äärellä on hyvä yllyke paljastamaan omat rintansa Kylä kasvattaa -tyyppisellä meiningillä!
Aina kun näen kyseistä pariskuntaa kaupungilla he näyttävät ylpeänä kasvanutta poikaansa.Siitä tulee itselle lämmin olo.
Toinen saman tapainen muisto jonka haluan kertoa tapahtui Hakaniemen McDonaldsissa vuosia sitten.
Istuimme ystävien ja lasten kanssa syömässä kun ovi kävi ja heti perässä kuului lapsen kirkumista ja itkua. Sisälle tullessaan lapsi jolla oli varvastossut jalassa piteli verta vuotavaa jalkaa ja huonosti suomea puhuva äiti hätäili vieressä.Painava ovi oli terävällä nurkalla leikannut palan lapsen varpaasta ja verta valui pitkin ravintolan lattiaa.
Huomasin että kyseessä oli nainen jonka olin huomannut yrittävän Piilolla vaihdella hintalappuja halvempiin ja ehkä jopa laittaa tavaroita laukkuun salaa... Katsoessani lasta mietin ettei se ollut mitenkään hänen vikansa ja päätin että voisin yrittää auttaa koska tiesin äidin tuntevan minut entuudestaan. Menin tilanteeseen, nostin lapsen syliin, etsimme paperia ja juttelin äidille ja henkilökunnalle joka oli hätäpäissään soittanut ambulanssin. Kerroin ettei hätä ole suuri ja että apua on nyt varmasti tulossa riittämiin ja juttelin lapselle samalla kun painoin paperia varpaiden välissä.
Ambulanssin saavuttua saatoin parin lanssille joka lähti imaistuaan potilaat kyytiinsä.
Näin äidin lapsensa kanssa seuraavalla viikolla kaupungilla jossa äiti pysäytti minut kiitellen vuolaasti ja näytti lapsensa jalan olevan nyt hoidossa ja paranemaan päin.
Tämän jälkeen en koskaan nähnyt naisen toimivan Piilossa kuten aiemmin. En tiedä olinko tuonut inhimillisyyden esille niin että hän näki nyt että tavaran takana on ihmisiä, ei kasvoton Suur-yritys.Toivon näin.
Piilosta ei muutamaa lapunvaihtoa lukuunottamatta vuosien varrella viety mitään sellaista jota myyjät olisivat osanneet eritellä.En ole ainakaan itse kuullut. Pidän sitä merkkinä siitä että jonkunlainen yhteinen sääntö vallitsi ilmassa: Älä varasta toiselta äidiltä.
Välillä on tuntunut hassulta olla tunnistettava henkilö asuinaluellaan.
Vaikkapa alasti uimahallin saunassa lasta imettäessä kun viereen on istunut asiakas kyselemään kumisaappaista!
Vaikkapa silloin kun olet kantanut niska/perse-otteella huutavaa lasta pitkin puiston vierustaa ja miettinyt ohi menevän hetken että varmasti tuolla nyt joku ajatteli että : tuolla se kirppistäti nyt kantaa tota huutavaa kakaraansa! Eikö se saa siihen mitään rotia!?
Samalla lailla on tuntunut kiitolliselta tavata asiakas jolle olen voinut kauppakeskuksella jättää sekunniksi rattaissa istuvan ipanan ja juosta hakemaan toista karkuun pinkonutta uhma-apinaa toiselta puolelta maitohyllyä tai kun olen pyytänyt Facebook sivuilla Buranaa migreeniin ja saanut tunnin sisällä neljä.
Kaiken kaikkiaan vastaan : kyllä.
Kyllä kannatti!
Halusin että Piilo olisi ennen kaikkea yhteisöllinen. Saavutin sen mielestäni.
Halusin paikan kierrättää ekologisesti ylimääräiset lastenvaatteet. Saavutin sen.
Toivoin että voisin olla vinkkipankkina esikoisen odottajalle tai itse saada vertaistukea ruuhkavuosien keskellä. Näinkin koen että kävi.
Kannatti.
Nyt kun menen uusia haasteita päin on mukana KOKEMUS otsikon alla iso kasa asioita joita en olisi saanut muista töistä.
Luin itsestäni Piilon alussa lehteen kirjoitetun artikkelin.Pidän jonkinlaisena mittarina että olen edelleen samaa mieltä ja loppuun asti yhtä optimistinen kuin vuosia sitten.
Kiitos.
maanantai 26. tammikuuta 2015
Mimosan Vinkki !
Koulumyyjäisiin pientä myytävää?
Synttäreiden ohjelmanumeroa tai vaikka kavereiden yökyläilyiltaan puuhastelua?
Tässä simppeli vinkki miten tehdä kivannäköisiä helppoja korviksia!
Avaa diy-tekemisen tarviketaivas : Etsy.
Syötä hakukenttään : Fimo Stick
Saat kasapäin vaihdoehtoja Fimomassasta tehdyistä pikkuisista kepukoista joista veitsellä leikkaamalla tekee helposti 6-8 paria korviksia todella iisisti !
Useimmista kaupoissa missä fimopötköjä myydään saa myös korvakoruihin tarvittavat materiaalit.
Jos ei heti onnista kannattaa tehdä haku vaikka sanoilla :Earring stud blank.
Noin reilun viikon odotuksen jälkeen pötköt tipahtavat postiluukusta ja askartelu voi alkaa!
Parille korvakoruja tulee noin 2e hintaa.
Hyvä koulumyyjäisten hittituote. ;)
Hei ja tervetuloa!
Blogitaukoa onkin kertynyt useita vuosia!
Mitä tapahtui vuosien aikana?
Noh, nopea re-cappi:
Lapset kasvoivat. Aloittivat hoidon ja esikoulun.
Erosin ja löysin uutta onnea.
Muutin Vuosaaresta pois ja niin, pidin melkein neljä vuotta yritystä jonka lopetin viime sunnuntaina!
Takki on nyt tyhjä, mutta muistorikas. Sen voi hyvillä mielin ripustaa naulaan ja sen vuoriin kaivautua muistelemaan ja fiilistelemään.
Ihanien, mutta kiireisten vuosien jäljiltä aloitan prosessin määritellä itseni uudelleen ja sivutuotteena ei haittaisi jos mieluisa työkuvio löytyisi.
Uusi luku lähtee siis siitä, että kiireisten yrittäjä/pienten lasten äiti-vuosien jälkeen olemme kaikki oikeastaan aika isoja ja valmiita muutokseen jonka laadusta itselläni ei ole edes aavistusta!
En pelkää tekemättömyyttä vaan vaalin ajatusta hetken hengenvedosta.
Aloitan blogin apuvälineeksi prosessissa joka kulkee nimellä: JALOKIVIMERIOPERAATIO !
Se tulkoon sisältämään tuunailua, puunailua, ruokaa ja ompelua! Lapsia, sotkuja, ajatuksia ja havaintoja!
(muutokset listassa pidätetään)
Tervetuloa mukaan!
 |
Tästä se taas lähtee! |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)