tiistai 3. helmikuuta 2015

Kiireinen arki!


Ajattelin että kun työkuviot loppuvat on päivällä aikaa katsoa lempisarjoja ja nukkua!

Todellisuudessa juoksen ympäriinsä tekemässä kaikkia rempallaan olleita asioita ja ennen kaikkea raahaan toisen skidin eskariin kotimme viereen ja toisen kaverin kuljetan joka aamu Vuosaareen.

Ensimmäisestä virallisesta vapaapäivästäni vietin julkisissa kulkuneuvoissa ison siivun ja kotona ehdin ennen eskarilaisen hakua olla ruhtinaalliset 10 minuuttia!

Ystäväni joka on jo hetken etsinyt itselleen sopivaa työtä sanoi että myös työn hakeminen päivittäin käy työstä!

Missä on se kuuluisa paheksuttu -se vaan makaa kotona kun sen lapset on päiväkodissa!?
Minä tahdon sen!
Tahdon olla se äiti josta puhutaan pk:n pihalla kun se tukka pipon alle piilotettuna tulee lastaan noutamaan.
Se joka ei saanut koko päivänä pyjamahousuja jalastaan!
Vai onko vielä liian aikaista?



Viime yönä ompelin Mimolle tarpeeseen.
Collarihousut ja paidan. Niistä tuli kuulemma juuri sellaiset kun neiti toivoikin.







Olen vuosien varrella ommellut ja ostanut kirppisvaatteita sujuvan sekalaisesti ja nyt ajattelin taas panostaa itse tekemiseen.
Melkein 7v on kiitollinen tilaaja.
Enää toiveisiin ei sisälly utopistiset elementit kuten siivet tai viitat.
 Vaatteen pitää olla kivannäköinen, ei liian lapsellinen ja mukava päällä.

Paita toteutettiin trikoosekoitteesta jossa on glitteriä ja Pantterihousut neuloksesta. Molemmat löytyivät Eurokankaan palalaatikoista. Hintaa kankaille tuli noin  18e .
Lempimerkeilläni on myynnissä nyt paljon saman sävyisiä kuoseja ja kankaita joista on helppo hakea inspiraatiota.


Koskahan saan ommella päivällä,  kun on monta tuntia aikaa ihan vaan itselle?! :D


1 kommentti: